Köyhyys vai yksinäisyys

Helmikuussa vietin pari viikkoa ystävien luona Keniassa. Näimme matkan aikana paljon myös paikallista elämää ja vierailimme mm. Itä-Afrikan väkirikkaimmassa slummissa Kiberassa. Matka oli mieleenpainuva. Sieltä palattua tuntui hankalalta paneutua valtuustossa täkäläisiin ongelmiin tarvittavalla intensiteetillä. Vantaalla riideltiin viime valtuuston kokouksessa mm. siitä, pitääkö vanhempien aktiivisuus peruskouluissa toteutua johtokuntien vai vapaamuotoisten kokoontumisten kautta. Keniassa tapasin muutamia niistä tuhansista lapsista, jotka eivät pääse köyhyyden ja korruption vuoksi lainkaan kouluun. Puhumattakaan siitä, että pelkästään juomaveden, vessassa käynnin ja muiden arjessa perustavanlaatuisten asioiden toimivuus tökkii tai maksaa maltaita.

Kiberan slummi Nairobissa. Kuva Pieta Turkka

Eilisessä Hesarissa oli laaja juttu Helsinki Missiosta. Jutun ydin oli, että järjestöä perustettaessa 1800-luvun lopussa Suomen köyhäilistö asui samanlaisissa oloissa kuin ihmiset nykypäivän kehitysmaissa. Puute oli kovaa. Jopa senaikaiset asuinrähjät muistuttivat Kiberan slummin peltihökkeleitä. Nykypäivän Suomessa huonovointisuus ei näy enää perustavanlaatuisena materian tai ruuan puutteena. Sen sijaan tilalle on tullut ihmisen mielenterveyttä kalvava yksinäisyys ja vahva merkityksettömyyden kokemus, johon Helsinki Missio pyrkii nyt tuomaan tukea. Tällaista henkistä tyhjyyttä eivät kokeneet sata vuotta sitten ne köyhyydessä elävät, jotka asuivat tiiviisti vierivieressä ja tarvitsivat jatkuvasti naapuriapua pienissä ja isoissa asioissa. Silloin järjestö tarjosikin konkreettista ruoka- ja vaateapua.

Samoja polkuja kulkivat omat mietteeni kuukausi sitten astellessani Kiberan mutaisia kujia. Köyhyys oli armotonta, tarve köyhäinapuun suuri. Mietin, mitä järkeä on tehdä hyväntekeväisyystyötä Suomessa, kun ihmisillä kehitysmaissa on asiat niin tuhat kertaa huonommin. Mutta samalla ajatus tuntui ristiriitaiselta - onko lopulta kuitenkaan niin? Tapaamani ihmiset eivät vaikuttaneet menettäneensä uskoaan elämäänsä samalla tavoin kuin monet suomalaiset yksinäiset ja syrjäytetyt. Mielenkiintoinen kysymys tulikin mieleeni: kumpi on lopulta kaameampaa: yksinäisyys ja tyhjyyden kokemus, vai aineellinen puute?

Ja siitä tulikin mieleeni monta muuta pohtimisen aihetta:
Mistä johtuu, että kun olemme vaivalla luoneet yhteiskunnan, jossa materiaa ja peruspalveluita on kaikille tarpeeksi hyvän elämän rakentamiseen, ajamme osan ihmisistä tilanteeseen, jossa elämä tuntuu jopa vaikeammalta elää kuin silloin, kun jokapäivälle ei riittänyt ruokaa? Onko yksinäisyys pahempi vastustaja kuin nälkä? Ja onko jokaisen yhteiskunnan valittava jompi kumpi? Eli ajaako aineellinen hyvinvointi meidät aina välttämättä tilanteeseen, jossa arkinen yhteisöllisyys katoaa ja osa ihmisistä syrjäytetään pois aktiivisesta sosiaalisesta elämästä yksinäisyyteen ja merkityksettömyyden tunteeseen?

Toivoisin, ettei niin välttämättä kävisi. Kun arkista yhteisöllisyyttä ei enää tarvita välttämättömyyksien hoitamiseen niin kuin ennen, on sen rakentamiseen luotava muita luonnollisia rakennuspaikkoja ja -aineita. Toivottavasti pikku hiljaa myös päättäjät näkevät, kuinka ehdottoman arvokasta arkisen sosiaalisen kanssakäymisen tukeminen hyvän elämän kannalta on. Ettemme enää katsoisi niin sokeasti vain fyysistä maailmaa. Ei se olekaan ehkä se pilleri joka pitää hengissä, vaan se ihminen, joka sen pillerin käy antamassa.

Uusi valtuutettu astuu kehiin

Uusi valtuustokausi on käynnistynyt ja nyt minä olen yksi niistä, jotka juhlavasti istuvat salissa ja tärkeinä tekevät päätöksiä vantaalaisten elämään vaikuttavista asioista. Kiitos vain vielä teille 547:lle vantaalaiselle, jotka lähetitte äänilläni minut tuohon saliin. Kauden ensimmäisessä valtuuston kokouksessa minut lisäksi nimitettiin Vihreiden edustajaksi opetuslautakuntaan yhdessä Vaula Norrenan kanssa. Valtuutetun ja opetuslautakunnan jäsenen tehtävät tulevat pitämään aivot liikenteessä ja kalenterin täytenä tulevien neljän vuoden aikana. Ehkä myös muutamia sydämen tykytyksiä on luvassa, kun oikein päästään vauhtiin.

Alkuvuosi on mennyt kouluttautuessa joka viikko erilaisiin teemoihin, joiden myötä päätösten tekemisen taustalle saa parempaa tietopohjaa. Ylihuomenna on ensimmäinen varsinainen valtuuston kokous, jossa on jo enemmän kovaa asiaakin.

Lehdissä, ja jonkin verran myös valtuustosalissa, kohistaan Myyrmäkeen hyväksyttäväksi esitettävästä kaavasta, jonka valmistelussa ehkä on ollut näppinsä pelissä myös pahemman luokan roistoksi nimetyllä  arkkitehtitoimisto Forma-Futuralla. Itse en jaksaisi aiheesta kiihkoilla. Antaa poliisin tutkia tutkittavansa, pohditaan me nyt sitä, onko kaava ja uudet kerrostalot järkeviä Vantaan kannalta. Tässä tilanteessa tontista saatavat 10 miljoonan myyntitulot Vantaalle sekä täydennysrakentaminen hyvien julkisten liikenneyhteyksien ja valmiin kaupunkirakenteen keskelle ovat mielestäni aika paljon tärkeämpiä kuin mahdolliset kytkökset mahdollisesti joskus jotain hämärää tehneeseen toimistoon, joka kuitenkin käsittääkseni hoitaa varsinaisen leipätyönsä ihan hyvin. Kaava siis eteenpäin minun puolestani.

Kuva Forma-Futuran (VS 20.2.2013)

Toinen keskustelua aiheuttava päätöskohta on mm. opetuslautakunnan johtosääntöön tehtävät muutokset. Kuulostaako kuivalta? Yleensä kai tällainen asia ei paljon keskustelua herättäisi. Nyt johtosääntömuutokset kuitenkin liittyvät koulujen johtokuntien lopettamiseen ja erinäisiin muihin kouluihin liittyviin toimintatapamuutoksiin. Vaikka koulujen toimintatavat ovat minulle yksi isoin kiinnostuksen kohde, en ole oikein osannut muodostaa vahvaa kantaa tähän johtokuntien lopettamisasiaan. Ymmärrän, että niissä kouluissa, joissa on ollut aktiivinen ja toimiva johtokunta, tämä päätös riipii ja kovasti. Toisaalta käsittääkseni hyvin monissa vantaalaisissa kouluissa ei ole toimivaa johtokuntaa. Niihin johtokuntien tilalle suunniteltu uusi toimintamalli, jossa vanhemmat voivat osallistua vähemmän sitovasti uudenlaisiin vähintään kahdesti vuodessa järjestettäviin yhteisiin kokouksiin, saattaa sopia paremmin. Koska johtokunnat nyt on joka tapauksessa päätetty lakkauttaa, on tärkeintä, että pidetään huolta siitä, että vanhemmille jää edelleen tarpeeksi hyvät vaikuttamiskanavat lastensa koulun asioihin. Siihen pyrimme Vihreän valtuustoryhmän kanssa vaikuttamaan maanantain kokouksessa.