tiistai 21. toukokuuta 2013

Valtuusto pohjusti neljän vuoden strategian aamuyöllä


Vantaan kaupunginvaltuusto kulutti eilen ahkerasti istumalihaksia. Kokous kesti aamuyön tunteihin, klo 2:30 saakka. Vasta klo 1:00 päästiin käsittelemään yhtä tämän valtuustokauden tärkeintä kokonaisuutta: neljän vuoden strategiaa sekä ensi vuoden talousarviota. Sanomattakin on selvää, että suurimmalla osalla ihmisistä järki ei kulje puolen yön jälkeen enää kirkkaimmillaan. Onkin suorastaan käsittämätöntä, että valtuuston tärkein tehtävä, strateginen johtaminen ja sen perustaksi luotava neljän vuoden strategia, saa sellaisen käsittelyajankohdan. Kuinka aidosti valtuutettujen mielipiteitä halutaan kuunnella, kun tärkeimmät vaikutusmahdollisuudet annetaan tällaisiin aikoihin?
Metropolilausuntoa käsiteltäessä klo 23 aikoihin valtuutetut olivat vielä pirteinä ja keskustelu kesti pitkään. Pitkälti kyse oli kokoomuksen ja muiden ryhmien nokittelusta. Kokoomus ei hyväksy Vantaan lausunnossa mainittua uutta seututasoista hallintoa koska he eivät halua ”uusia hallinnon tasoja”. Tosiasiahan on kuitenkin se, että hallinnon muotoja on jo useita seututasolla, ne ovat vain sekavia ja huonosti hahmotettavia häkkyröitä (HSY, HSL, HUS jne).

Seutuhallinnon tarkoitus olisi koota häkkyrät yhteen ja tehdä hallinnosta läpinäkyvä siten, että sinne valittaisiin edustajat suorilla vaaleilla. Samalla seututasolle tulisi veromalli, jonka kautta veroja tasattaisiin kuntien välillä siten, ettei enää olisi tarvetta verissäpäin taisteilla rikkaimmista veronmaksajista. Kiinnostuneille voi suositella meidän valtuutettu Timo Juurikkalan blogiaaiheesta.
*
Pitkän metropolikeskustelun jälkeen talous- ja strategiakeskusteluun ei enää riittänyt valtuutetuilla paukkuja. Ryhmäpuheenvuorot pidettiin kuitenkin. Vihreiden ryhmäpuhe on täällä:
*
Itse päätin kuitenkin pitää myös oman puheeni, koska strategiaan vaikuttaminen on yksi valtuutetun tärkeimpiä vaikutusmahdollisuuksia.
Alla klo 2:15 pitämäni puhe, joka liittyi siis strategian ja talousarvion lähetekeskusteluun:

”Innovatiivisuus, kestävä kehitys ja yhteisöllisyys ovat Vantaan arvoja. Niistä on kuitenkin tullut myös välttämättömyyksiä. Ne ovat toimintaperiaatteita, joita ilman Vantaa ei tule nousemaan vaikeasta tilanteestaan.
*
Meidän on pakko olla innovatiivisia. On etsittävä ennakkoluulottomasti tapoja tehdä asioita uudella tavalla. Yksi vantaalainen innovaatio on lastensuojelun avohuollon intensiiviperhetyö. Palvelu vähensi tutkimusten mukaan kiireellisiä huostaanottoja hyvin pian toiminnan alettua. Pitkällä tähtäimellä sen avulla säästetään paljon rahaa lastensuojelun laitospaikkojen tarpeen vähetessä.
*
Meillä ei ole varaa jättää näitä innovatiivisia malleja käyttämättä täysipainoisesti. Näitä malleja on myös kehitettävä lisää eri aloilla ja kopioitava hyviä käytäntöjä muilta.
*
Kestävä kehitys. Meillä ei ole varaa kuluttaa rahaa tehottomiin ja väärään aikaan toimiviin palveluketjuihin eikä kertakäyttökulttuuriin. Palvelujen on oltava kerralla tehokkaita, pitkälle mietittyjä, oikein kohdennettuja.
*
Ei kannata antaa nuoren kärsiä vuosia mielenterveysongelmista niin, että hän lopulta menettää työkykynsä ja elää toimeentulotuella loppuelämänsä. Paljon tehokkaampaa ja halvempaa on tarjota tukea ajoissa, auttaa nuori jaloilleen ja saada hänestä hyvinvoiva veronmaksaja.
*
On mietittävä, missä tällä hetkellä mennään pieleen. Missä kohdassa palveluketjua olisi panostettava nykyistä enemmän, jotta tuloksena olisi kokonaisuutena vähemmän rahaa palveluihin, samalla kuitenkin myös hyvinvoivemmat ihmiset. Sosiaalisesti kestävä kehitys on ainoa kestävä tapa toimia, kun rahaa on vähän.
*
Kestäviä tulisi olla myös valinnat, joita tehdään kaupungin tilojen suhteen. Miksi hassaamme rahaa korkeisiin energiakustannuksiin, kun niissä voidaan helposti säästää?
*
Yksi kaikille tuttu esimerkki arjesta. Kymmenen vuotta sitten ostin ladattavat patterit. Opiskelijan kukkarossa parin kymmenen euron hinta tuntui isolta verrattuna parin euron kertakäyttöpattereihin. Mutta käytän niitä pattereita edelleenkin.  Jos olisin lyhytnäköisesti miettinyt vain sen päivän pankkitilin saldoa, ei niihin olisi kannattanut panostaa. Mutta kymmenen vuoden aikana ladattavat ovat säästäneet minulta takaisin investointini moninkertaisesti. Vantaalla puhutaan samasta asiasta, mittakaava vain on vähän eri.
*
Otetaan kaikilla toimialoilla käyttöön ladattavien patterien mentaliteetti ja unohdetaan kertakäyttökulttuuri. Kiitos.”


0 kommenttia:

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu