Tavoitteena siirtyminen sanoista tekoihin

Vantaalla puhutaan kauniisti ennalta ehkäisystä. Se lukee toimintaohjelmissa ja strategiassa. Mutta kun pitäisi ryhtyä sanoista tekoihin, suunta on päinvastainen.

Uusin esimerkki liittyy lasten ja nuorten harrastamiseen. Toukokuun valtuustoon on tulossa päätettäväksi Lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelma HYVIS (http://www.vantaanhyvis.fi/). Se on hieno ohjelma, jonka tavoitteet allekirjoitan. Yksi tavoitteista on ”kaikille mahdollisuus harrastaa”. Tämä on minun lempilapseni, yksi syy siihen, että olen yhteiskunnallisesti aktiivinen. Uskoni harrastusten syrjäytymistä ehkäiseviin vaikutuksiin on suuri.

Samalla ymmärrän, kuinka vaikea kyseinen tavoite on toteuttaa. Harrastusmaksut karkaavat yhä kauemmas pienituloisten vanhempien ulottuvilta. On myös paljon perheitä, joissa ei jakseta tai osata välittää sellaisista asioista kuin lapsen onnistumisen kokemukset ja sosiaalisten taitojen kehittyminen, joita harrastukset toisivat. Harrastuksiin pääseminen olisikin tehtävä erittäin edulliseksi ja helpoksi, jotta myös pahiten syrjäytymisvaarassa olevat pääsisivät harrastamaan. He ovat niitä, jotka pitkäjänteisestä harrastamisesta eniten hyötyisivät, niitä joiden kohdalla harrastus voi oikeasti pelastaa pahoilta teiltä.

Olinkin ällikällä lyöty, kun huomasin, että tällainen tavoite, jota ajattelin yrittäväni puskea läpi vähintään kymmenen vuoden ajan, lukeekin pian hyväksyttävässä toimintaohjelmassa.

Pian jouduin palaamaan maan pinnalle. Kyse on vain kauniista sanoista.

Suurin piirtein samaan aikaan, kun valtuusto päättää HYVIS-ohjelmasta, tulee opetuslautakunnan päätettäväksi koulujen vapaa-ajankäytön maksuperusteiden muutokset. Ehdotus on, että alle 18-vuotiaille suunnatusta toiminnastakin aletaan periä vuokraa. Tämä on yksi niistä päätöksistä, joilla köyttä vedetään täysin päinvastaiseen suuntaan kuin mitä tavoitteet ja toimintaohjelmat ehdottavat. Käytännössä moni harrastus, joka vielä nyt on ollut mahdollinen vaikeammista taustoista tuleville lapsille, kallistuisi päätöksen myötä siten, että harrastavien lapsien määrä vähenisi aiemmasta.

Olenkin oppinut jo lukemaan kaupungin asiakirjoja ”oikeaoppisesti”. Ennaltaehkäisy ei tarkoita erillistä palvelua (kuten lastensuojelun kotipalvelua, jolla ehkäistäisiin myöhempiä vakavia kriisejä ja huostaanottoja), vaan ”työotetta”. Vantaalaista ennaltaehkäisyä on esimerkiksi se, että neuvolan täti ojentaa vanhemmille päihteiden vaaroista kertovan esitteen. Samalla päihdepalveluita ja päihdeperheiden tukea voidaankin hyvällä omallatunnolla ajaa alas.

Ah kuinka kätevää – mutta niin lyhytnäköistä. Sanotaanko niin, että ainakin meillä ennaltaehkäisyyn uskovilla valtuutetuilla riittää savottaa, jotta Vantaalla joskus vielä siirryttäisiin sanoista todellisiin tekoihin.