Nuorten syrjäytymistä voidaan torjua

Nuorten syrjäytyminen on noussut yhdeksi suurimmista puheenaiheista Suomessa tänä syksynä. Ihan oikeita ratkaisujakin voitaisiin alkaa pikku hiljaa kehittää pelkän puhumisen sijaan.

Olen toiminut useamman vuoden ruohonjuuritasolla nuorten parissa järjestäen syrjäytymistä ehkäiseviä matalan kynnyksen harrastustoimintoja lähiönuorille Vantaalla ja Itä-Helsingissä, perhesirkusta kriisissä oleville perheille, yhteisöllistä toimintaa kotiinsa jo pahasti syrjäytyneille ja etsivän nuorisotyön esiin kaivamille. Tällä hetkellä koordinoin laajaa nuorisohanketta, jonka tavoitteet liittyvät samoin erittäin vahvasti syrjäytymisen ennaltaehkäisyyn. Monenlaisia tarinoita ja esimerkkejä on tässä ajassa tullut vastaan.

Olen oppinut, että usein syrjäytymisuhan taustalla on: 1. menetetty usko omiin kykyihin, 2. kokemus yksinäisyydestä ja ulkopuolisuudesta - ei kuulu mihinkään yhteisöön, 3. kapea maailmankuva - horisointissa ei näy mitään parempaa, haaveet puuttuvat. 4. oma identiteetti on kateissa

Jotta nuori syrjäytyisi, täytyy tilanteen jatkua jonkin aikaa. Omanarvontuntoa ei menetä hetkessä, kokemus kuulumisesta johonkin katoaa vasta kun jäljellä ei ole mitään kodin ulkopuolista yhteisöä.

Ikävä kyllä syrjäytymisen tilaan joutuneelle nuorelle tarjotaan usein ratkaisuksi masennuslääkettä. Todellisuudessa tulisi ratkaista ongelma, jonka myötä nuori on joutunut siihen tilaan. Tulisi tarjota onnistumisen kokemuksia, jotka ehkä koulussa on jäänyt saamatta. Kaikki eivät ole lahjakkaita kouluaineissa ja kokevat yhdeksän vuotta häpeää ja huonommuutta. Tulisi tarjota tilaisuuksia löytää uusia yhteisöjä, joissa voi kokea tulevansa hyväksytyksi omana itsenään.

Nykyisessä työssäni Myrsky-hankkeen projektipäällikkönä olen nähnyt, kuinka mm. taideprojektit voivat toimia tällaisina matalan kynnyksen paikkoina, joissa nuoret voivat voimaantua ja kerätä itseluottamusta ja kokemuksia yhteisöllisyydestä. Tämä on myös merkki siitä, että mikäli nuorilla olisi ollut merkityksellinen harrastus, olisi jopa todennäköistä, ettei suuria ongelmia olisi koskaan tullutkaan.

Myös kunnan palveluissa on kehitetty hyviä toimintamalleja.

Helsingissä on jo useiden vuosien ajan ollut käynnissä laaja Luotsi-toiminta, jossa vaikeassa tilanteessa olevat 12-15 -vuotiaat nuoret löydetään tehokkaan avun piiriin yläasteella. Nuori päätyy Luotsiin, jos koululla tai sosiaalitoimella on nuoresta erityinen huoli. Luotsi-toimintaa vetää moniammatillinen tiimi, joka tukee tiiviisti aina vuoden ajan kutakin mukaan tullutta nuorta. Osallistuvia nuoria ei tueta yksinäisinä saarekkeina, vaan mukaan toimintaan otetaan nuoren elämänpiiri: vanhemmat, koulu ja vapaa-ajan toiminta. Lisäksi nuoret pääsevät kokeilemaan uusia harrastuksia, nuoret käyvät yhdessä aikuisten kanssa esimerkiksi melomassa ja ratsastamassa. Luotsi-toiminta on todettu tehokkaaksi tavaksi tarttua nuoren vaikeaan tilanteeseen tarpeeksi ajoissa ja Helsingissä onkin nykyään jo kuusi Luotsi-ryhmää eri puolilla kaupunkia.

Jos päätöksiä tehtäisiin pitkän tähtäimen hyvinvointia ajatellen, Luotsin kaltainen toimintamalli kannattaisi rakentaa kaikkialle - myös, ja erityisesti, Vantaalle. Lisäksi olisi kiinnitettävä nykyistä paljon enemmän huomiota niihin nuoriin, jotka eivät viihdy eivätkä pärjää koulussa. Tarvitaan erilaisia oppimisympäristöjä: pajakouluja, joustavaa perusopetusta.

Kunnan olisi myös tarjottava jokaiselle nuorelle mahdollisuus merkitykselliseen harrastukseen. Sitä edistäisi koottu tiedotus harrastusmahdollisuuksista (esimerkiksi kaikkien koululaisten vanhemmat saavuttavan Wilman kautta muutaman kerran vuodessa) sekä erityinen harrastusraha vähävaraisten perheiden lapsille.

Nuorten syrjäytymisuhka kannattaa ottaa tosissaan - välineitä syrjäytymisen torjuntaan on.