Pekka Haavisto, unelmieni presidentti
Kun minulta on kysytty, kuka on idolisi tai esikuvasi, on minun ollut vaikea vastata. On ihmisiä, jotka toimivat joillain elämänalueilla ihailtavasti, mutta saattavat samaan aikaan olla pikkusieluisia egoisteja tai toimia toisinajattelijoita kohtaan epäarvostavasti. Politiikassa toimiessa kai pitäisi ihailla jotakin oman puolueensa kärkihahmoa. En ole koskaan kuitenkaan oikein syttynyt niin kovasti kenenkään puolesta, että seuraisin tätä esikuvanani.
Pekka Haavisto on kuitenkin presidentinvaalikampanjansa myötä herättänyt minussa uudenlaista ihailua, ja huomaan pitäväni häntä jonkinlaisena poliittisena esikuvana. Pekassa on jotain sellaista syvää ja rauhallista humaania viisautta, joka erottaa hänet muista. Hän ei "suvaitse muita" ylhäältä käsin. Hän arvostaa ja kuuntelee kaikkia, yrittää aidosti ymmärtää erilaisia ihmisiä ja heidän lähtökohtiaan. Hänessä on niin sydämen viisautta, käytännönläheistä tekijää kuin kirkasta älykköäkin. Omalla rauhallisella, analyyttisella otteellaan hän tarkastelee niin pieniä kuin isojakin maailman kysymyksiä ja hänellä tuntuu olevan loppuun asti mietitty oma ajatus jokaiseen kysymykseen. Monesti hänen vastauksensa on sellainen, että itse ihan hämmästyy: miksei tuotakin ikuisuuskysymystä ole koskaan tultu ajatelleeksi noin! Pekalta ei kuule latteuksia tai itsestäänselvyyksiä.
Pekasta tulisi hieno presidentti. Hän ottaisi aidosti esiin yhteiskunnan epäkohtia, laajasti, ei pelkästään vihreille tyypillisissä kysymyksissä. Hän voisi yhdistää jakaantumassa olevaa kansaa lämpimällä, kuuntelevalla otteellaan.
0 kommenttia:
Lähetä kommentti
Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]
<< Etusivu